Kauhunsekaisin tuntein odotin itse kauden aloitusta.. En tiennyt montako lasta harjoituksiin saapuu vai tuleeko yhtään. Ajattelin, että jos 15 lasta saapuu niin se on jo suuri saavutus. En toivonut kuuta taivaalta, kun osaston toiminta oli juuri alkanut.
Toisin kävi, yllättyi niin allekirjoittanut, kouluttajat kun palopäällystökin. Risto avasi varhisten kauden sanomalla muutaman sanasen ja siinä vaiheessa lapsia oli saapunut paikalle parisenkymmentä. Muutaman minuutin aikana sinne tupsahti vielä lisää ja lopputulos nimilistan kirjoittamisen jälkeen oli 33 lasta harjoituksissa.
Tilanne vaati vähän improvisointia ohjelman osalta, mutta ehdimme ensimmäisellä kertaa tehdä nimilaput, loimme yhdessä säännöt, kävimme vähän ohjelmaa läpi ja viimeisenä teimme kierroksen paloaseman tiloissa. Vihjasimme lapsille, että ensi kerralla harjoitukset liityvät kodin turvallisuuteen ja sen tietysti herätti jo uteliaita.
Iso kiitos kuuluu myös osaston muille kouluttajille! Teidän kanssa on mukava tehdä töitä ja isommankin ryhmän luotsaaminen onnistuu!
Näihin kuviin,
– Jenni V.
Varhisten osastonjohtaja