Varhaisnuoriso-osastossa on mukana 7 – 9 vuotiaat palokunnasta kiinnostuneet lapset. Harjoitukset ovat kaksi kertaa kuukaudessa tiistaisin Tulipesällä, harjoitukset koostuu samoista asioista kuin nuorillakin. Tavoitteet ovat alempana ja harjoitukset suoritetaan leikin varjolla.
Varhainuorille opetetaan kansalaistaitoja, joita kaikkien tulisi hallita. Näitä ovat esimerkiksi ensiapuun liittyvät asiat, hätäilmoitus, tulen käsittely ja alkusammutus. Kaikista palokunnan varhaisnuorista ei tule palomiehiä aikuisena, mutta harjoitus voi tarjota tärkeitä eväitä elämän varrelle. Harjoitusohjelmat rakentuvat kuin portaat; taitojen, iän ja fyysisen kykyjen kasvaessa tehtävät muuttuvat vaativimmiksi ja näin riittää uutta opittavaa aina siihen saakka kun on mahdollista siirtyä nuorisoon ja sieltä hälytysosastoon.